RastiPiikkiö on suunnistuksen erikoisseura, jossa jokainen voi suunnistaa oman taitotasonsa mukaan. Toiminta painottuu pääosin entisen Piikkiön kunnan alueella Kaarinassa.

Toiminnan pääpaino on lasten- ja nuorten toiminnan järjestämisessä sekä harrastesuunnistuksessa. Seuralaiset osallistuvat innokkaasti mm Jukolan ja Venlojen viesteihin – viime vuosina noin 3…4 joukkueella kumpaankin, sekä Halikko ja 25Manna viesteihin. Toki RaPilaisia tapaa myös henkilökohtaisissa kisoissa.

RaPin yhtenä vahvuutena on monenlainen osaaminen ja se mahdollistaa myös aktiivisen kilpailujen järjestämisen, joissa huippuna SM-sprint järjestäminen naapuriseura Paimionrastin kanssa 2011. Harrastesuunnistuksen suurimpana ponnistuksena RastiPiikkiö ja Hirvensalon Heitto järjestävät Lähirasteja, joita pidetään kesäkaudella vuoroviikoin.

Vakiintuneen paikkansa yhteistoiminnassa ovat ottaneet myös vuosittaiset: Joulumaili, kauden päätöstilaisuus sekä toiminnansuunnitteluristeily.