Lapset 5-10 v
Jokainen suunnistuskoulun harjoituskerta noudattelee samaa kaavaa. Aluksi leikitään yhdessä. Tutustutaan toisiin ja samalla lämmitellään lihakset. Sen jälkeen jaetaan kartat ja annetaan ohjeet. Ketään ei lähetetä tahtomattaan yksin radalle, vaan mukana on joko oma vanhempi tai ohjaaja. Harjoitukset vaihtelevat, pituus on kuitenkin kyllin lyhyt pienimpienkin jaksaa. Rata on helppo. Lähempänä kymmentä olevat lapset ehtivät kiertää tahtoessaan vaikka parikin rataa. Yhtä paljon kuin karttaa luetaan, ihmetellään luontoa. Marjoja ehtii syömään ja hyönteisiä tutkimaan. Nuoretkin lapset pääsevät kokeilemaan halutessaan kilpailuja. Kilpailuihin uskaltaa lähteä turvallisin mielin – varsinkin alueelliset Kompassi-tapahtumat ovat tarkoitettu nimenomaan kilpailemisen harjoittelemiseksi. Siellä voi osallistua saattaja–sarjaan, jolloin rata kierretään turvallisesti ohjaajan tai vanhemman kanssa.
Keväisin suunnistuskoululaiset ovat tehneet reissun Tampereelle Särkänniemisuunnistukseen, jossa ensin osallistutaan kisaan ja sen jälkeen vietetään aikaa huvipuistossa.
Nuoret 10 v -
Nuoret ryhmässä harjoitus aloitetaan monipuolisella alkuverryttelyllä. Sen jälkeen tehdään suunnistusharjoitus, joiden pituudet ovat jo hieman pidempiä ja taso haastavampaa - tavoitteena on oppia suunnistamaan itsenäisesti. Ryhmässä syvennetään suunnistuksen perustaitoja ja harjoituksissa pääpaino on taitoharjoittelussa. Nuorten ryhmäläisiä ohjataan myös omatoimiseen suunnistusharjoitteluun. Ryhmässä jokaisella on kuitenkin mahdollista harrastaa suunnistusta haluamallaan tasolla, kilpailuihin osallistumiseen kannustetaan, jos halua löytyy.
Aikuiset
Huoltajat ovat tervetulleita osallistumaan lasten kanssa harjoituksiin. ”Kentän laidalle” ei kannata jäädä seisomaan. Leikkeihin saa ja on toivottavaa osallistua mukaan sekä varsinkin lapsen kanssa metsään kulkemaan. Valmiiksi ei tarvitse osata suunnistaa. Suunnistuksen opettelu yhdessä lapsen kanssa on mukava harrastus. Jos on epävarma taidoistaan, ohjaajat ja RastiPiikkiön aikuiset ovat valmiita lähtemään metsään mukaan. RastiPiikkiö järjestää aikuisille myös omaa suunnistuskoulua.
RastiPiikkiö c/o Viitanen,
Andersmäentie 5, 21500 Piikkiö