Olemme RastiPiikkiössä valmistelemassa seuramme kaikkien aikojen suurinta suunnistuskilpailua, kaksipäiväistä FinnSpringiä, yhdessä Sauvon Urheilijoiden kanssa Sauvoon huhtikuun viimeiselle viikonlopulle ensi vuonna 2023. Jotta voimme onnistua, tarvitaan kaikkien RaPilaisten panosta tapahtumaan.
Aloitimme valmistelun jo vuonna 2019 kisatoimikunnassa, johon lisäkseni kuuluvat Taisto Nieminen, Salla Sergelius, Antti Ketonen ja Jouni Nurminen. Koronasta huolimatta olemme pysähtymättä edenneet. Nyt on jo alueen kartta valmiina, ratojen suunnittelu hyvässä vauhdissa ja kisatapahtuman isoimmat vastuutehtävät jaettu. Toimitsijoita itse tapahtumaviikonloppuna tarvitaan kuitenkin yli 100, joten pienestä tapahtumasta ei ole kyse. Tarkoitus on saada Suomen huiput mukaan, lauantaina on henkilökohtainen kilpailu ja sunnuntaina viesti. Sopimukset televisioinnista ovat avoinna, mutta se on eräs mahdollisuus lisätä tunnettuutta.
Haluatko lähteä harjoittelemaan toimitsijatehtävää suurtapahtumassa eli Lukkari-Jukolassa 17-19.6.2022 ja samalla auttaa omaa kisaorganisaatiotamme? Nyt se on mahdollista, sillä olemme Jukolan kisaorganisaation kanssa sopineet, että saamme yhtä monta toimitsijaa meidän FinnSpringiimme kuin lähetämme Jukolaan. Tavoite on, että 30 toimitsijaa puolin ja toisin tulisivat auttamaan kilpailujen onnistumista.
Ilmoittaudu siis Jukolan kisaorganisaatioon Salla Sergeliukselle ja esitä toiveesi siitä, mitä haluaisit Jukolassa tehdä. Jos olet lähdössä itse kilpailemaan, Jukolan järjestäjät huolehtivat, että se onnistuu antamalla sellaisen tehtävän, että voit kokea Lukkari-Jukolan myös juoksemalla.
Erityisesti lähtö-, vaihto- ja maalialueilla on suuri tarve vapaaehtoisille koko tapahtuma-ajan. Lisätietoja erilaisista tarjolla olevista tehtävistä saat Lukkari-Jukolan kisasivuilta https://jukola.com/2022/ otsikon ”Tervetuloa talkoolaiseksi” -alta. Valitse sieltä alustavasti jokin sinua kiinnostava aihealue ja ilmoittaudu Sallalle osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 31.3.2022 mennessä. Mikäli olet jo ilmoittautunut suoraan kisajärjestäjille, kerro siitäkin Sallalle.
Nautitaan kaikki yhdessä kisoista,
Harri Lukander
Kilpailunjohtaja